13. marraskuuta 2020

Tulisiko minusta parempi minä?

Takertuva, pelokas, omistushaluinen, mustasukkainen, ylikiintynyt, epävarma. Nämä ovat itseäni kuvaavia sanoja, joiden kanssa olen taistellut tietämättäni koko elämäni. Vuosien 2016-2017 vaihteessa mielenterveyteni petti pahasti, enkä saanut mitään päätöksiä aikaan. En siivonnut, en peseytynyt, en harjannut hiuksiani. Omistin silloin kaksi kissaa, jotka hoidin, mutta pariin otteeseen syytin itseäni siitä että kissojen vesikippo oli täysin kuiva. Miten kauan se oli ollut, en tiedä. Olin täydellisen hukassa ja koin, että menetän kaikki ihmiset ympäriltäni. Tämä sama tunne oli ollut ennenkin ja oli sen jälkeenkin.

Olen tuon hermoromahduksen jälkeen pyrkinyt parantamaan itseäni. Lisännyt liikuntaa, tutkinut mieleni syövereitä että miksi toimin miten toimin. Taistelin tieni masennuksen läpi, enkä enää koskaan halua antaa sille sellaista valtaa mitä sillä joskus on ollut. Kaikki sujui hyvin, mutta vuonna 2019 kaikki tuntu alkavan alusta. Menetin otteeni ihastukseeni ja takerruin häneen aivan samaan tapaan kuin edellisen romahduksen aikaan. Tunsin, että ystävät eivät halunneet auttaa minua, joten potkin heidät yksi kerrallaan pois elämästäni, koska hehän olisivat lähteneet kuitenkin. Annoin kissani pois, koska en kokenut olevani niiden arvoinen omistaja (tähän oli toki muitakin syitä eikä päätös ollut helppo), minulla epäiltiin rintasyöpää ja ensimmäistä kertaa endometrioosin epäilyt otettiin kohdallani vakavasti. 

Tunsin olevani yksin. Mitä enemmän tunsin yksinäisyyttä, sitä enemmän takerruin ihmisiin ja pienikin pettymys sai koko maailman loppumaan. Esimerkiksi jos kaverilla ei ollut aikaa lähteä kahville juuri silloin kun pyysin, poistin hänet kavereistani koska hän ei koskaan halua olla kanssani. Selvisin tuosta kaikesta, osittain siksi että olin jo kaksi vuotta tehnyt töitä mieleni kanssa, enkä halunnut takaisin kuilun pohjalle.

Tänä vuonna, 2020, olen kokenut että masennus ei enää ole niin suuri ongelma elämässäni, että minun tarvitsisi huomioida sitä, mutta olen löytänyt sen tilalle muuta. Kuulostavatko tunnelukot tutuilta? Tai vaihtoehtoisesti kiintymyssuhdeteoria?

Jokin aika sitten olin matkalla äitini luokse, missä olen nyt majaillut putkiremontin seurauksena useamman viikon. Riitelin ihastukseni kanssa osan matkaa viestein. Olen jotenkin aina kääntänyt päässäni asiat niin, että koen miehen pelkäävän parisuhdetta kanssani, mutta kun kirjoitin hänelle viestiä, että pelkään menettäväni hänet, ymmärsin, että minä olen se, joka pelkää. Tästä alkoi ajatusketju, joka on nyt muutamassa viikossa avannut silmäni aivan täysin.

Menettämisen pelko, oli ensimmäinen asia jonka ymmärsin. Sen jälkeen törmäsin Jodelissa tunnelukkoihin ja nyt viikon sisään tutustuin kiintymyssuhdeteoriaan. He jotka tietävät näistä tunnelukoista, eivät varmastikaan ylläty siitä, että laitoin Tunne Lukkosi kirjan tilaukseen.

Olen miettinyt päässäni asioita lapsuudesta, teini-iästä ja varhaisaikuisuudesta. Tutkinut miten oikeasti olen käsitellyt vanhempieni eroa ja yrittänyt etsiä sellaisia muistoja mieleni sopukoista, jotka ovat mahdollisesti laukaisseet näitä häiriöitä käyttäytymiseeni. En haluaisi syyttää tästä ketään, mutta muutamia asioita sieltä lapsuudesta kyllä pystyin jo itsekin tonkimaan, jotka ovat varmasti olleet isoja tekijöitä, enkä itse ollut syyllinen niistä yhteenkään. En ole varma vielä, yrittäisinkö hakeutua terapeutille näistä asioista. Ehkä odotan kirjan saapumisen ja tutkin sitä rauhassa, jos sen avulla jo pystyisin havannoimaan niitä tilanteita missä menen metsään ja osaisin pysäyttää itsenäisesti huonon käytöksen kun sitä kohti olen taas menossa.

Jotenkin koko tämän asian ymmärtäminen on ollut helpottavaa, mutta samalla pelottavaa. Miten paljon lapsuutemme asiat, jotka eivät välttämättä ole edes traumoja, vaikuttavatkaan siihen millaisia meistä tulee aikuisena? Toisilla ihmisillä on elämäämme aivan järkyttävän suuri vaikutus, kuten myös sillä että mistä kokemuksista otamme oppimme. Tämä tulee olemaan vaikea prosessi, mutta haluan kirjoittaa siitä myös jatkossakin blogiini. Toivottavasti siitä olisi apua niille, jotka painivat näiden samojen käyttäytymishäiriöiden kanssa. Paraneminen ja itsensä kehittäminen alkaa tästä.

Voitte esittää kysymyksiä ja ehdottaa mitä tarkalleen tästä aiheesta haluaisitte tietää. Viestiä minulle saa laitettua tässä blogissa tai sitten vaikka Instagramissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti