18. kesäkuuta 2019

Syyt päätöksen takana

Tänään on kolmanneksi viimeinen aamu, kun saan herätä kissojen maukumiseen ja aamutervehdyksiin. Jo muutaman vuoden olen tätä päätöstä pohtinut, vääntänyt ja kääntänyt, mutta tämän vuoden huhtikuussa tein sen lopullisen päätöksen ja otin yhteyttä Kissankulma Ry:hyn. Viime viikolla sain uutisia, että kissalassa olisi tilaa.

Tähän kevääseen on mahtunut hyvin paljon itkua, itsensä syyttelyä ja päätöksen pohjalla olevien asioiden kyseenalaistamista. Olenko huono kissanomistaja? Olenko tarpeeksi hyvä? Olisiko kissoilla parempi muualla sittenkään? Vaikka miten paljon haluaisin molemmat karvakasat pitää, pysyn päätöksessä antaa ne pois. Entä mitä ovat ne syyt kissojen luovutukseen? Sitä on kysynyt niin moni, että pakko kai sitä on avata.


Lähdetään niistä typerimmistä syistä, eli itsekkäistä syistä. Tai en oikeastaan tiedä, mitä syitä voin sanoa itsekkääksi, kun mielenterveyteni ei ole parhaimmalla mahdollisella tolalla ja asioiden hoitaminen on välillä hankalaa, vaikka miten yrittää. Ihan ensimmäiseksi voisin mainita kissankarvat. Ne eivät ole haitanneet minua pahemmin näiden vuosien aikana, kun olen kissat omistanut (toisen kahdeksan vuotta, toisen yhdeksän), mutta sanotaan, että viimeisimmän vuoden aikana olen huomannut inhoavani niitä. Minulla ei oikeastaan ole ollut kamalasti edes intoa siivota (imuroida, lakaista, pyyhkiä pölyjä), kun tiedän että jo samana päivänä sen siivouksen tulokset ovat poissa. En omista ainoatakaan lakanaa, tyynyliinaa, pussilakanaa, joka ei olisi kissankarvoissa, eikä niitä saa lähtemään sitten millään. Kangassohvasta törröttää varmasti satoja karvoja, jotka pitäisi nyppiä yksitellen, vain jotta saman homman voisi tehdä seuraavana päivänä uudestaan. Karvojen kanssa voisi samaan kategoriaan laittaa raapimapuun narujen yksittäiset langat, jotka ovat oikeasti älyttömän teräviä ja niitä löytyy kenkien pohjista, sängyltä, matoista, sohvasta, you name it. Vähemmän ärsyttäviä asioita ovat leviävä kissanhiekka, oksennusläjät ja paskavanat, joita kissat tekevät kun uloste tarttuu takapään karvoihin. Vuokrakämpässäni on onneksi muovilattia, joten edellä mainittujen vanojen ja läjien siivoaminen ei tuota sen suurempaa ongelmaa.

Kaikista noista seikoista huolimatta rakastan kissojani, enkä haluaisi niistä luopua. Mutta olen miettinyt, että onko väärin pitää kissat vain siitä syystä, että niistä olisi itselle seuraa? Tai onko väärin pitää kissat vain siksi, että ne ovat niin rakkaita? Mutta suurin kaikista kysymyksistäni on, että onko väärin pitää kissat vain siksi, että se on se "kissanomistajan velvollisuus". Jokainen kissanomistaja tietää, että kissat voivat elää yli 20-vuotiaiksi, niistä tulee huolehtia päivittäin ja vaikka ne ovatkin itsenäisiä, vaativat ne myös paljon huomiota. Usein myös kissasta luopuvaa sanotaan itsekkääksi, moititaan ettei hän rakasta kissojaan tarpeeksi ja luetellaan miljoona syytä, miksi vastuuntuntoinen omistaja ei koskaan luovu kissoistaan ja miten tämä kaikki olisi pitänyt ennakoida jo silloin, kun kissat on hankittu. Mutta voinko sanoa itseäni vastuulliseksi kissanomistajaksi, jos tässä tilanteessa pidän kissat itselläni?

Tästä päästään niihin syihin, joita olen yrittänyt tarkastella kissojen näkökulmasta. Asun tiilipintaisessa kerrostalossa, ylimmässä kerroksessa. Parveke löytyy, mutta se ei ole lasitettu. Asunto on kesäisin kuuma kuin helvetin pätsi ja viilennysmahdollisuudet hyvin rajalliset. Täällä on yksinkertaisesti välillä liian kuuma jopa itselleni, joten tässä kohtaa voi miettiä, että jos itsellä olisi vielä tuollainen turkki oman ihon päällä. Ei kiitos. Pidän suurena miinuksena kissojen puolesta myös parvekelasien puuttumista, sillä edellisessä asunnossa ne olivat ja kissat saivat olla päivät pitkät parvekkeella. Edellinen asunto oli myös n. 2 neliötä suurempi kuin tämä nykyinen. Se ei ole paljon, mutta 35 neliön asunto on kahdelle kissalle liian pieni. Kiipeilymahdollisuuksiakaan en ole pystynyt paljon järjestämään, on vain yksi kirjahylly ja n. 1,5 metrin korkuinen raapimapuu.


Kun tarkastellaan vielä niitä realistisia ongelmia, niin isoimpana voinee sanoa rahan. Elän tällä hetkellä valtion tukirahoilla (työmarkkinatuki + toimeentulotuki + asumistuki). Jos toiselle, tai molemmille kissoille tapahtuisi jotain, ei minulla olisi varaa suuriin eläinlääkärikuluihin. Tähän asti on pärjätty lainaamalla rahaa, mutta laina pitää aina maksaa myös takaisin, enkä usko löytäväni lähipiiristä ihmistä jolla olisi repäistä minulle vaikkapa tonni yhtäkkiä.

Koen, että jos haluan olla vastuullinen kissanomistaja, on parempi vaihtoehto antaa kissat tässä tilanteessa pois. Kissat ovat olleet omistuksessani monia vuosia ja olen huolehtinut niistä parhaani mukaan, mutta jos jotain sattuu, niin se ei enää riitä. Se paras, johon kykenen, ei riitä. Tämä päätös ei ole syntynyt tuosta vain, enkä koe että nuo itsekkäät syyt ovat edes se suurin ongelma. Kissojen hyvinvointi on tärkeintä ja olenkin aina pyytänyt joululahja-asioista kysyttäessä, että ostaisivat kissoille ruokaa tai hiekkaa, minä pärjään kyllä. Kissat ovat syyttömiä elinoloihinsa ja jos pystyn niitä jotenkin parantamaan, olkoon se vaikka sitten pois antamalla, teen sen. Oma sydän on revitty tässä jo moneen otteeseen tuhansiin palasiin ja tullaan vielä repimään, mutta uskon, että näin on yksinkertaisesti parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti