23. kesäkuuta 2019

Kahvista asiaa

Nimen muuttaminen on iso juttu. Olen elämässäni vaihtanut sukunimeni vain kerran, äitini tyttönimeen, enkä usko että toista kertaa tulee. Etu- ja sukunimen vaihtaminen on "harvinaisuutensa" lisäksi myös kallista (sukunimen vaihdos maksoi 101€), toisin kuin netissä nimimerkin vaihtaminen. Nimimerkin vaihtaminen on yhtä helppoa kuin vaikkapa sukkien vaihtaminen, mutta mitä jos samaa nimimerkkiä on käyttänyt useita vuosia? Olet ehkä hiljalleen vaihtanut nimimerkkisi joissain paikoissa, mutta miltä tuntuu kun vaihdat sen viimeisenkin, tutun ja turvallisen, nimimerkin pois?

Olen käyttänyt Instagramissa nimimerkkiä Katipoison yli viisi vuotta. Samalla nimimerkillä minulla on ollut sähköpostitili, IRC-Gallerian ja eri foorumeiden käyttäjätunnukset, profiili Steamissa, Bloggerissa, you name it. Vuosien myötä nimimerkki on vaihtunut, mutta tänään vaihdoin sen myös Instagramissa, joka oli viimeinen paikka, jossa se on käytössä, muistaakseni. Sanoin huumorilla Facebookissa että; Part of me is gone now. Ryhdyin sitten miettimään asiaa syvemmältä ja tavallaan se pitää paikkansa.


Elämäni on ollut melko myllerryksessä siitä asti, kun muutin Tampereelta takaisin Ikaalisiin. On tullut vastaan ylä- ja alamäkiä, mutta kokoajan olen pyrkinyt eteenpäin ja tekemään elämästäni minun omaa. Erityisesti olen pyrkinyt parempiin muutoksiin tänä vuonna, vaikka se pahainen kevätmasennus iski reilusti pahemmin kuin viime vuonna. Tosin ehkä sekin on syy näihin muutoksiin. Olen nyt vajaan viikon ollut seuraamatta joidenkin tubettajien livestreameja ja tuo aika tuntuu ikuisuudelta. Seurasin monta kuukautta näitä streameja päivittäin ja havahduin siihen, että en oikeastaan tee elämälläni muuta. Päivät kuluivat sohvalla istuen, maaten, roikkuen, läskeillen ja samalla tuijotin kokoajan tietokoneen ruutua. Välillä pidin pöytäkoneelta eri streamia päällä, kuin mitä läppäriltä ja seurasin molempia yhtäaikaa. Se on hullua! Niinpä poistin kaikki nämä kanavat seurantalistalta ja päätin, että alan tehdä elämälläni jotain.

Suurin muutos tällä viikolla ja oikeastaan koko aikuisiälläni oli se, että luovutin kissat pois. En ole koskaan asunut omassa asunnossa ilman karvakavereita ja tämä kaikki tuntuu niin oudolta ja surulliselta, mutta samalla myös huojentavalta. Tuntuu siltä, että olen vapaa muuttamaan elämääni nyt aivan miten haluan. En tarkoita, etten olisi rakastanut kissojani ja kaipaan niitä kyllä aivan vietävästi, mutta silti pääkopassani on myös se ajatus, että olen enemmän vapaa, kuin ikinä. Ja realistisesti ajateltunahan se pitääkin paikkansa. Mikään ei estä minua lähtemästä vaikka pariksi viikoksi liftaamaan. Minun ei tarvitse hoitaa kissoille hoitajaa, ei huolehtia siitä että ne pärjäävät kun en ole kotona. Vaikea uskoa, että niiden lähdöstä on vasta muutama päivä, mutta ehkä tämä olo vain todistaa sen, että päätös oli oikea.

Tänä aamuna heräsin siihen fiilikseen, että haluan muuttaa Instagramissa nimimerkkini. Ei siihen oikeastaan ollut mitään sen suurempaa syytä, se tuntui vain jotenkin luonnolliselta kaiken muun hälinän yhteydessä. Uusi nimimerkkini on Kahvimorko ja poimin sen suoraan tästä blogista, mutta jäin miettimään, onko se tarpeeksi minun näköinen? Päiväni ei ala ilman kahvia ja Muumeista lempihahmoni ovat ehdottomasta Pikku Myy ja Mörkö. Mutta tarvitseeko nimimerkin näyttää omalta itseltä? Tätä on tullut pohdittua aina niin nettisivujen kuin piirtämisenkin ohella, että onko tämä sellaista joka näyttää siltä mitä minä voisin tehdä. Ehkä se on osa oman identiteetin rakentamista, uuden luvun aloittamista.


Luin joskus jostain, että jokainen aamu on uuden luvun alku. Koska jokainen aamuni alkaa aina samalla tavalla, niin ehkä tämä nimimerkkiasia on hyvinkin kohdillaan nyt. Kaikki oman elämäni kirjan luvut alkavat ja loppuvat samaan asiaan; Kahviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti